Me kaikki kohdataan hetkiä, joissa täytyy päättää, millainen ihminen halutaan olla. Ei aina mitään dramaattista, ei aina ilmiselvää – mutta niitä hetkiä tulee. Vitsi, jonka voisi antaa olla. Oikopolku, jonka voisi ottaa. Totuus, jota voisi vähän venyttää. Ja siinä kohtaa etiikka astuu mukaan.
Ja eettinen näkökulma tarkoittaa sitä, että katsot maailmaa linssin läpi, joka kysyy: Onko tämä oikein? Onko tämä reilua? Kuka kärsii? Kuka hyötyy?
Kyse ei ole täydellisyydestä. Rehellisesti sanottuna suurin osa meistä menee fiilispohjalla. Mutta kun sulla on se pieni ääni päässä – se, joka tökkää silloin kun jokin tuntuu väärältä – siitä se alkaa.
Tämä ei ole mikään filosofien korkealentoinen juttu
Kun ihmiset kuulee sanan “etiikka”, ne ajattelee filosofeja väittelemässä hyvästä ja pahasta. Mutta ei se elämässä niin mene. Oikeassa maailmassa se näyttää enemmän tältä:
Näet, että työkaveria kohdellaan huonosti. Puututko asiaan?
Kaveri kysyy neuvoa, mutta totuus voi satuttaa. Pehmennätkö sitä?
Saat kahvilassa liikaa vaihtorahaa. Vietkö sen takaisin?
Ei aina mitään uutisotsikoita, mutta silti ne merkitsee. Todella paljon.
Sun etiikka = sun eletty linssi
Kaikki näkee asiat eri tavalla. Ja se on ihan okei. Se, mitä sun mummo pitää oikeana, ei välttämättä käy yksiin sun parhaan ystävän kanssa. Etiikka ei ole yhden koon ratkaisu – se rakentuu siitä, mistä tuut, miten sut on kasvatettu, mitä oot kokenut.
Toisille säännöt on kaikki kaikessa. Toiset taas menee sen mukaan, mikä tuntuu oikealta siinä hetkessä. Kumpikaan ei ole väärässä – se vaan tarkoittaa, että ihmisillä on erilaiset linssit päätöksissä.
Puhutaanpa ihan oikeasta elämästä
Tapaus 1:
Yksi mun kavereista työskenteli firmassa, jossa pomo pyysi vähän “muokkaamaan” talousraportin lukuja. Ei mitään isoa – mutta sen verran, että paperilla näyttäisi paremmalta.
Se ei sanonut heti ei. Se jähmettyi. Ajatteli laskujaan. Sanoi lopulta että “katon sitä”, meni kotiin – ja irtisanoutui seuraavalla viikolla.
Se oli etiikkaa. Sotkuista, epätäydellistä, mutta aitoa.
Tapaus 2:
Toinen kaveri löysi puhelimen bussista. Näyttö rikki, ei lukitusta. Olis voinut pitää sen. Sen sijaan se kaivoi kontakteista “Äidin”, soitti – ja palautti luurin.
Ei palkkiota, ei kehuja. Pieni teko – mutta se jäi mieleen.
Sekin oli etiikkaa.
Se ei ole aina helppoa – tai selvää
Eettiset valinnat ei ole aina mustavalkoisia. Harmaan sävyjä riittää. Joskus “oikea” valinta tuntuu väärältä. Joskus mikään vaihtoehto ei tunnu hyvältä.
Ja joskus? Sä mokaat. Valitset helpomman tien. Kadut jälkeenpäin.
Mut arvaa mitä? Se kuuluu siihen. Etiikka ei ole vaan hyviä päätöksiä – se on myös se, miten reagoit huonoihin. Myönnätkö virheen? Opitko siitä? Yritätkö ensi kerralla paremmin?
Sekin merkitsee ihan hitosti.