Jutta Zilliacus täytti 100 vuotta 25. heinäkuuta 2025 — ja nostaa yhä maljaa elämälle martinin, naurun ja terävän poliittisen mielen kera.
Yle-haastattelussa hän sanoi:
“En ole elänyt kuin nunna — olen tupakoinut vuosikymmeniä, ollut viimeinen lähtijä juhlissa ja nauttinut martineja iltaisin. Salaisuus? Genetiikka.”
Syntymäpäivänään Zilliacus torjui ajatuksen suurista juhlista. Hän kieltäytyi isoista kemuista ja lahjoista, vitsaillen, että viinivarastoa on jo tarpeeksi. Sen sijaan hän vietti rauhallista aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Sadan vuoden iässä hänen mielensä on yhä terävä kuin partaveitsi. Hän on varoittanut autoritarismin vaaroista ja painottanut poliittisen maltin merkitystä Suomessa — osoittaen, ettei into yhteiskunnallisiin asioihin ole kadonnut iän myötä.
Hän sanoi myös:
“En halunnut suuria juhlia 100-vuotispäivälleni. Ei lahjoja myöskään — minulla on jo tarpeeksi viiniä.”
Hänen suhtautumisensa elämään on rohkean suorasukainen. Zilliacus antaa pitkän ikänsä salaisuudeksi ilon — iltaviinilasillisen, joskus gin tonicin, ja sen, ettei koskaan kieltäydy hauskanpidosta.
Kodinkuvalehden haastattelussa hän sanoi:
“Kun vanhenee, ulkonäkö haalenee, mutta sisin ei. Olen yhä sama — utelias maailmaa kohtaan.”
97-vuotiaana hän puhui arvokkaasta vanhenemisesta. Hän myönsi, ettei kuoleman mahdollisuus ahdista, mutta elämä on silti “ihan mukavaa”. Hän piti mielensä vireänä sanaristikoilla, seuraamalla maailman tapahtumia ja tarkkailemalla muuttolintuja.
Et-lehden haastattelussa hän sanoi:
“Olen aina ollut hävyttömän terve. Uin kahdesti viikossa, kävelen päivittäin ja päätän jokaisen illan musiikkiin — Sinatra, Georg Ots, Montand.”
96-vuotiaana hänen arkensa kertoi elinvoimasta. Jos palvelutalon ruoka ei miellyttänyt, hän valitsi mieluummin suosikkejaan, kuten kaalipiirakoita. Hän liikkui jatkuvasti, myös sisätiloissa, ja päätti päivänsä monikielisen musiikin parissa.
Apu-lehden haastattelussa hän sanoi:
“Elämä menee nopeasti. En ole vanha — olen vain elänyt pitkään. Nauttikaa viisikymppisistä, ne voivat olla elämän parasta aikaa.”
Hän kannusti nuorempia sukupolvia tarttumaan elämään täysillä, erityisesti keski-iässä, jolloin vastuut vähenevät ja itseään voi löytää uudelleen. Zilliacus on myös avoimesti kannattanut eutanasiaa, uskoen jokaisella olevan oikeus arvokkaaseen kuolemaan.