Jalkapalloa seuraavat ovat varmasti kuulleet sanan ’Finalissima’. Se on italiaa ja tarkoittaa, että jokin ottelu on ’Grand final’ eli loppuottelu. Virallisesti kyseessä on Euroopan ja Etelä-Amerikan Nations Cup. Käytännössä kilpailu käydään UEFA Cupin ja CONMEBOL:n Copa Américan voittajajoukkueiden välillä. Seuraava ottelu järjestetään vuoden 2025 puolella ja siinä pelaavat vastakkain Espanja ja Argentiina. Tarjolla on jälleen huippuottelu.
Finalissiman historia
Ensimmäinen Finalissima järjestettiin vuonna 1985 ja silloin ottelun nimi oli European/South American Nations Cup. Tutummin ottelu tunnettiin tuolloin nimellä Artemio Franchi Cup. Kyseessä ollessa erittäin korkeatasoinen ottelu, kertoimet ovat usein merkittävässä roolissa, erityisesti maailman jalkapallon suurten tähtien osalta, jotka joukkueet asettavat kentälle näihin kohtaamisiin.
Ensimmäisessä ottelussa olivat vastakkain Ranska, joka oli voittanut Euro 1984:n ja Uruguay, joka puolestaan oli Copa America voittaja vuodelta 1983. Ottelu pelattiin Pariisissa ja liekö Ranskan joukkueella ollut kotikenttäetu, sillä se voitti armoa antamatta tuloksella 2–0.
Suunnitelmana oli, että otteluita on aina neljän vuoden välein. Vuosi 1989 jäi kuitenkin väliin varsin kummallisesta syystä, sillä Euro 1988:n voittanut Hollanti sekä vuoden 1987 Copa American mestari Uruguay eivät saaneet sovittua ottelulle päivämäärää.
Kilpailu jatkui vuonna 1993
Vaikka yksi kerta jäi välistä pois, niin kilpailua päästiin jatkamaan jälleen vuonna 1993, jolloin vastakkain asettuivat EM 1992 voittaja Tanska sekä Copa American vuonna 1991 voittanut Argentiina. Tanskalaiset sinnittelivät jalkapallon mahtimaata vastaan lähes loppuun asti, mutta joutuivat antamaan periksi rangaistuspotkukilpailussa 5–4. Ottelu pelattiin Mar de Platassa.
Tämä ottelun jälkeen into jostain syystä laantui ja seuraavan kerran eurooppalaiset ja eteläamerikkalaiset asettuivat vastakkain vasta vuonna 2022 Lontoossa. Tuossa pelissä Argentiina voitti Italian maalein 3–0 varsinaisella peliajalla. Seuraava kohtaaminen on siis vuonna 2025 ja siinä ovat vastakkain EM-kisat 2024 voittanut Espanja ja jälleen Finalissimaan tiensä raivannut Argentiina.
Miksi jalkapalloa pelataan maanosien välillä?
Ensinnäkin jalkapallo on laji, joka kiinnostaa ihmisiä hyvin laajasti maanosasta riippumatta. Vaikka urheilulajeja on maailmalla paljon, jalkapallo on yhä kyennyt säilyttämään vankan suosionsa vuosi toisensa jälkeen. Perinteinen urheilu on pystynyt pitämään pintansa, vaikka esimerkiksi myös eSport on herättänyt kiinnostusta hyvin lyhyessä ajassa.
Onko Finalissima sinällään merkityksellinen ottelu maanosien välillä vai onko kysymyksessä lähinnä ystävyysottelu? Neljän vuoden välein pelattava yksittäinen ottelu voidaan myös jättää pelaamatta, jos yhteisymmärrystä ei päivämäärästä löydy. Totuus on kuitenkin se, että kansainvälisiä tärkeitä turnauksia on paljon.
Toisaalta asiaa on katsottava myös siltä kantilta, että vastakkain pelaavat maailman kilpailukykyisimmät joukkueet. Se on nähty jo MM-kisojen aikana, että näistä maanosista ja näiden jalkapalloliittojen joukosta useimmiten voittaja nousee esiin. Vastakkain Finalissimassa ovat siis maailman parhaimmat joukkueet.
Onko Finalissimalla tulevaisuutta
Koska nyt Finalissima mielletään ystävyysotteluksi, niin se on menettänyt arvoaan tärkeänä otteluna. Sen olisi nostettava huomattavasti mainettaan ja pystyttävä osoittamaan arvonsa, sillä jos ajatellaan katsojia, niin kiinnostus korkeatasoista jalkapalloa kohtaan on huipussaan. Oikealla promootiolla ottelusta saataisi entistä mielenkiintoisempi.
Yksi ongelma on pitkät välimatkat eli aina toinen joukkueista joutuu matkustamaan ja se lisää väsymystä, jos edessä on vielä muita tärkeitä otteluita. Totuushan on, että pelaajilla voi olla kauden aikana jopa yli 60 ottelua ja jos tähän lisätään vielä matkustus sekä yksi ottelu, niin peli voi muuttua hitaaksi.
Katsojien mielestä puolustavassa jalkapallossa ei ole mitään mielenkiintoista ja Finalissima taas haluaa katsojille tarjota parasta mahdollista viihdettä ja maailman parasta jalkapalloa. Ottelua ei siis ole järkeä tarjota silloin, kun tärkeät kansainväliset turnaukset ovat käynnissä kuumimmillaan.
Espanja janoaa kilpailua Argentiinaa vastaan
Ottelun tilanne on jälleen kutkuttava, sillä päätöstä seuraavan Finalissiman ajasta ja paikasta ei vielä ole. Espanja voitti ensimmäisen Euroopan mestaruutensa 12 vuoteen, joten se haluaa myös näyttää taitonsa Argentiinaa vastaan. Vastus olisi sille jo harjoitusmielessä riittävän kova. Ottelua janoavat myös katsojat.
Monet varmasti muistavat teinisensaation eli Lamine Yamalin. Hän on nimenomaan todennut toimittajille haluavansa pelata lapsuutensa suurinta sankaria eli Messiä vastaan. Ottelu on myös siinä mielessä mielenkiintoinen, että se antaisi jonkinlaista katsausta myös siihen, miltä vuonna 2026 pelattava MM-finaali voisi käytännössä näyttää.