Pikku Kalle vitsit

Pikku-Kalle tarkkaili isoveljensä ja tämän tyttöystävän läheistä hetkeä suurella mielenkiinnolla. Heidän kiihkeä suudelmansa herätti pienen Leenan uteliaisuuden, joka lähestyi tilannetta ihmeissään. "Mitä he tekevät?" Pikku-Leena kysyi saapuessaan paikalle, silmät suurina. Pikku-Kalle, joka ei ollut täysin varma näkemästään, vastasi vakavalla äänellä: "En tiedä tarkalleen, mutta arvelen, että he tappelevat purukumista."

Pikku-Kalle oli innoissaan lemmikkinsä uudesta harrastuksesta ja ei malttanut olla kertomatta siitä kaverilleen: "Mun lemmikkipapukaija tekee someen sisältöä", hän ylpeili. "Se on sellainen lintuinfluensseri", Pikku-Kalle lisäsi, leikkisästi viitaten papukaijansa vaikutusvaltaan somessa.

Pikku-Kalle päätti yhtenä iltana hiipiä salaa vanhempiensa makuuhuoneeseen. Kun hän oli hetken aikaa seurannut huoneen tapahtumia hiljaisuudessa, hän ei voinut enää pidätellä itseään. Koko talon täyttäen Pikku-Kalle huudahti: "Kuulkaas nyt! Olitte viemässä minua psykiatrille, kun imin peukaloani!"

Kun isä kuunteli Pikku-Kallen iltarukousta ovella, hän ei osannut aavistaa, miten syvällisesti sanat "Siunaa mummoa ja ota vaari vastaan" pian koskettaisivat perhettä. Kun vaari yllättäen menehtyi seuraavana päivänä, isä alkoi pohtia, oliko Kallen rukouksessa piillyt enne. Muutaman päivän kuluttua, kun Pikku-Kalle jatkoi rukoustaan pyytämällä siunausta äidille ja pyytäen Jumalaa ottamaan isän vastaan, isän mielessä vallitsi pelko ja hämmennys. Hän vietti seuraavan päivän äärimmäisen varovaisena, välttäen kaikkea mahdollisesti vaarallista toimintaa, eläen päivänsä kolesteroolitonta salaattia syöden ja toimistossaan lukittautuneena. Kotiin palattuaan, helpottuneena selviytymisestään, isä jakoi kokemuksensa päivästä vaimonsa kanssa, joka vastasi kertomalla, että päivä oli ollut raskas myös kotona – postinkantaja oli nimittäin menehtynyt odottamatta heidän ovellaan. Tämä tarina kuvaa humoristisesti, kuinka Pikku-Kallen sanat laittoivat isän pelkäämään omaa kohtaloaan, kunnes ironinen käänne tapahtuu perheen ulkopuolella.

Kotona Pikku-Kalle pohti elämän suuria kysymyksiä ja kääntyi isänsä puoleen: "Tietävätkö isät aina enemmän kuin heidän poikansa?" Isä, täynnä vanhempainylpeyttä, vastasi luottavaisesti: "Totta kai. Isät tietävät aina enemmän." Tämän kuultuaan Pikku-Kalle heitti ilmoille kinkkisen kysymyksen: "No tiedätkö, kuka keksi sähkölampun?" Isä vastasi nopeasti: "Edison." Mutta Pikku-Kalle ei jättänyt asiaa siihen, vaan pisti vielä paremmaksi: "No miksei hänen isänsä sitten keksinyt sitä?"

Ensimmäistä kertaa vanhempiensa kanssa kirkossa oleva Pikku-Kalle koki yllätyksen, kun pappi marssi alttarille pukeutuneena mustaan kaapuunsa. Täysin hämmästyneenä ja innostuneena Pikku-Kalle ponkaisi pystyyn ja huudahti koko seurakunnan kuullen: "Äiti, katso! Lepakkomies!"

Odotellessaan bussia pysäkillä, Pikku-Kalle sai seurakseen vanhan mummon. Uteliaana mummo tiedusteli Pikku-Kallelta: "Kuinka usein bussi pysähtyy tällä pysäkillä?" Pikku-Kalle, aina valmis tarjoamaan suoraviivaista logiikkaa, totesi vakavasti: "Kerran. Sitten se jatkaa matkaa."

Syntymäpäivänään Pikku-Kalle sai lahjaksi erityisen paidan, jossa oli kuvattuna laiva. Innosta puhkuen hän vei uuden aarteensa kouluun esitelläkseen sen ylpeänä kavereilleen: "Hei katsokaa, minulla on aluspaita!"

Pikku-Kalle oli ajamassa pyörällään, kun hän vahingossa törmäsi mummoon, joka kaatui maahan. Mummo, suuttuneena tapahtuneesta, tiuskaisi: "Eikö sinulla ole kelloa pyörässäsi?" Pikku-Kalle, yrittäen olla hienotunteinen, vastasi: "On kyllä, mutta en halunnut säikäyttää sinua!"

Pikku-Kalle lähestyi opettajaansa innokkaana ja ilmoitti: "Minulla on vihko täynnä!" Opettaja, vaikuttuneena oppilaansa ahkeruudesta, kysyi: "Oletpas sinä ollut ahkera. Mikä vihko sinulla tuli täyteen?" Pikku-Kalle, kasvoillaan leveä hymy, vastasi: "Poissaolovihko."